Lähiruokaa lautaselle, kuinka?
On tuiki tavallista, että ruokamme kulkee 4000 kilometriä ennen kuin päätyy lautasellemme. Nämä kilometrit ovat monessa mielessä kestämättömiä, mm. globaalien ympäristöhaasteiden edessä ruokaketjuja on lyhennettävä. Ammattikeittiöt, julkiset ammattikeittiöt varsinkin, ovat suurten volyymiensä takia avainasemassa logististen solmukohtien ratkaisussa. Lähellä tuotetun ruoan noste ja edut ovat kiistattomia. Lähiruoka sopisi mainiosti myös perinteisten tukkukauppojen valikoimiin. Tukuissa varastot, logistiikka ja prosessit ovat jo olemassa, joten tätä jo olemassa olevaa jakelukanavaa kannattaa jatkossa hyödyntää paremmin. Pienet volyymit ja epätasaiset erät ovat haasteita pientuottajille sekä tukuille, mutta haasteet ovat ratkaistavissa.Tukuista ostavista suurkeittiöasiakkaista 80% ostaa aina halvinta. Lähellä tuotettu ruoka ei suinkaan ole usein halvinta, mutta sillä on muita argumentteja puolellaan. Tarvitaan arvokeskustelua, ruoan ja sen tekijöiden esille nostamista, ruoan tekemistä näkyväksi. Tuore on mahdollista.
Marja Innanen, pääsihteeri
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma
Sre valitsee joka kuukausi Kuukauden ruokablogin suomalaista ruokakulttuuria edistävien blogien joukosta. Helmikuun 2010 ruokablogi on
Hyvän mielen ruoka -illoista tietoa, yhdessä oloa ja elämyksiä