Educa 2010 -messuilla ollut Makukouluhankkeiden osasto Aisti - Oivalla - Ilmaise saavutti suuren suosion ja sai innostuneen vastaanoton niin varhaiskasvatuksen, perusopetuksen kuin ylempienkin oppilaitosten opettajien taholta. Osasto tarjosi ensimmäisenä mahdollisuuden tutustua omaan makuaistiin. Jokainen sai mahdollisuuden paneutua siihen, missä kohtaa juuri maistajan itsensä suuta eri maut aistitaan. Suussa makureseptoreita on kielen lisäksi myös kitalaessa, ikenissä ja nielun yläosassa. Ensimmäisen pisteen jälkeen halukkaat saattoivat jatkaa kuulo- näkö- haju- ja tuntotehtävien parissa. Suositulle osastolle joutui välillä jopa jonottamaan. Useat eri pöytien ääressä tehtäviin keskittyvät totesivat, miten vaikeaa vain yhden aistin varassa toimiminen olisi.
Aistiradan viimeinen pöytä yhdisti kaikki kokemukset yhdeksi, ja sen maistiaisia siis tutkittiin
mahdollisimman monipuolisesti kaikin aistein.
- Ideaa pidettiin hienona, totesi osastosta vastannut projektipäällikkö Riitta Cederberg.
-Sen konkreettisuutta ja helppoa soveltamista kouluun kiiteltiin.
Paljon kiitosta sai myös kerhokeskuksen juuri Educaan valmistunut Aistien ruokamaailmaan - opas kerhonhjaajalle. Jo aikaisemmin ilmestyneet varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen materiaalit olivat myös oli esillä. Materiaalit ovat ladattavissa netissä.
Aistien ruokamaailmaan - opas kerhonohjaajalle
Makukoulu, materiaalit varhaiskasvatukseen
Makukoulu, materiaalit perusopetukseen
Järkipalaa-käsikirja