Sre:n ilme voitti designpalkinnon
Uutinen julkaistu 26.08.09
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman, Sre:n, visuaalinen ilme palkittiin arvostetulla kansainvälisellä red dot -designpalkinnolla. Ilmeen takana on designtoimisto Kuudes Kerros.
Yhteistyössä Sre:n ja viestintätoimisto Kuule Oy:n kanssa luodun identiteetin suunnittelussa pyrittiin luomaan luonteva yhteys ruokaan ja ruokakulttuurin monimuotoisuuteen.
– Identiteetin eri elementit korostavat suomalaisen ruokakulttuurin vahvuuksia, muun muassa aitoja ja maistuvia raaka-aineita sekä ruokakulttuurin merkitystä suomalaisten arjessa, kertoo toimitusjohtaja Jari Danielsson, Kuudes Kerros.
Ilme näkyy hankkeen kaikissa materiaaleissa sekä nettisivuilla
www.sre.fi.
Red dot on yksi kansainvälisen designin arvostetuimmista palkinnoista. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin yli 6000 työtä 42 maasta. Kuudes Kerros on voittanut red dot -palkinnon nyt jo kahtena peräkkäisenä vuotena.
Sre on maa- ja metsätalousministeriön toimeenpanema ohjelma. Kolme vuotta (2008–2011) kestävän ohjelman kohderyhminä ovat ruoka-asioista päättävät tahot ja suomalaiset kuluttajat, erityisesti nuoret ja lapset, sekä lapsiperheet. Sre:n vuoden pääteemana on yhdessä syöminen, jota halutaan edistää niin kotona, koulussa kuin ravintolassakin.
Lisätietoja:
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma
pääsihteeri Marja Innanen
puh. 040 777 5582
marja.innanen@mmm.fi
Kuudes Kerros
toimitusjohtaja Jari Danielsson
puh 040 730 9612
Kuvamateriaalia:
www.kuudes.fi/reddot